Kouluttajaesittely: Jari Nummela

28 kesäkuun, 2021

Työvoimakoulutusten lisäksi järjestämme maksullisia ammattipätevyyden jatkokoulutuksia useilla eri paikkakunnilla ympäri vuoden. Tällaisia kursseja ovat ADR- ja turvakorttikoulutus sekä kuorma- ja linja-autonkuljettajan ammattipätevyyden jatkokoulutus.

 

Tällä kertaa esittelyssä on Ammattiakatemian oma potnapekkakuski Jari Nummela, jolla on pitkä kokemus kyseisten kurssien vetäjänä.

 

Mikä on työnkuvasi Suomen Ammattiakatemialla?

 

– Työnkuvani taitaa olla melko laaja, päällimmäisenä kuitenkin ajokortti- ja ammattipätevyyskoulutukset. Lisäksi olen tällä hetkellä vastuukouluttajana kuorma-autonkuljettaja kurssilla. Kouluttajan töiden ohella tulee tehtyä myös jonkin verran ”konttorihommia”.

 

Kuinka päädyit töihin Ammattiakatemialle? 

 

– Olen tehnyt Suomen Ammattiakatemialle aiemmin tuntitöitä liikenneopettajana. Nyt joukkoihin tarvittiin vakituisempaa vahvistusta, joten minulle soitettiin ja kysyttiin, että voisinko tulla mukaan remmiin. Totta kai olin valmis ottamaan paikan vastaan.

 

Voisitko kuvata työtä unelma-ammatiksesi? Mikä siinä on parasta?

 

– Unelma-ammatteja minulla on kaksi: kesällä hiihtohissin hoitaja ja talvella sisävesilaivan kapteeni. Niitä en vielä ole löytänyt, joten nämä kouluttajan tehtävät ovat sitten seuraavaksi listan kärjessä.

 

Parasta on tietynlainen vapaus työn toteuttamisessa. Lait ja asetukset säätelevät toimintaa kuitenkin hyvinkin tarkkaan, joten hereillä täytyy pysyä ja hutiloida ei saa. Lisäksi tässä työssä tapaa paljon uusia ihmisiä, eikä juuri kahta samanlaista työpäivää tahdo olla.

 

Millaisia vinkkejä haluat antaa omaa unelmaduunia etsiville?

 

– Varmaankin, että älä luovuta. Kyllä se oma paikka maailmasta vielä löytyy. Alan koulutukseen kuuluvat työssäoppimisjaksot ja harjoittelut kannattaa myös ottaa aina tosissaan, sillä ne ovat oiva tilaisuus perehtyä työhön ja mahdollisesti tulevaan työnantajaan.

 

Maksulliseen ADR koulutukseen, turvakorttikoulutukseen sekä kuorma- ja linja-autonkuljettajan ammattipätevyyden jatkokoulutukseen on haku auki ympäri vuoden. Järjestämme myös omia ryhmiä yrityksille.