
Ajoneuvoasentajasta kuljettajaksi
Keväällä 2021 Jesse osallistui 70 päivän yhdistelmäajoneuvonkuljettajan työvoimakoulutukseen Suomen Ammattiakatemialla. Koulutus ei ollut suinkaan Jessen ensimmäinen, sillä takataskusta löytyi jo valmiiksi ajoneuvoasentajan tutkinto.
– Kyseisen työn parissa tuli vietettyäkin kolme vuotta, kunnes itse ajaminen ja paikka ratin takana alkoivat tuntua niin mukavilta, että kouluttautuminen yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi tuli ajankohtaiseksi.
Yhdistelmäajoneuvonkuljettajan koulutuksen jälkeen Jesse pääsi muitta mutkitta töihin säiliöautonkuljettajaksi ja viihtyi tien päällä noin vuoden verran, kunnes silloinen työnantaja siirtyi käyttämään alihankkijoita ja Jesse jäi töitä vaille.
Työharjoittelu kautta takaisin työelämään
Vuonna 2021 Jesse haki Suomen Ammattiakatemialle yhdistelmäajoneuvonkuljettajan työvoimakoulutukseen, koska uskoi saavansa töitä helpommin koulutukseen kuuluvan työharjoittelun kautta. Koulutus sisälsi mm. 35 h kestävät kuljettajan ammattipätevyyden jatkokoulutuspäivät sekä CE-ajokorttikoulutuksen.
Jessen aikaisempi osaaminen otettiin työvoimakoulutuksessa hyvin huomioon ja henkilökohtainen opetussuunnitelma laadittiin yhdessä kouluttajan kanssa niin, että Jesse osallistui teoriaopetukseen vain tarpeen mukaan.
– Tunnit, joille osallistuin, olivat mielenkiintoisia ja elävästi kerrottuja, minkä ansiosta ne jäivät hyvin mieleen. Kouluttajan vankka kokemus ammattiharjoittajana ja kouluttaja olivat toimiva yhtälö niin luokkahuoneessa kuin sen ulkopuolella, Jesse kertoo.
Koulutuksen jälkeen Jessen työt jatkuvat Terrafamella pyöräkuormaajan ratissa.
– Pitkällä tähtäimellä, näen itseni raskaiden ajoneuvojen kuljettajatehtävissä myös tulevaisuudessa, iloitsee Jesse.